Silkoinen helvetti. Suurin syy, miksi en pidä tietokonetaiteesta esteettisesti.
Kaikki on niin "ihanan" siloiteltua, kuin saumattoman muovimuotin läpi pursotettua sontaa. Sielu katoaa jokaisen häivytyksen jälkeen. Nukkeihmisiä ja muovisia taloja, jopa maisema on muovia. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, kun toiset ylistävät CGI:n "realistisuutta". Klonkku ei edelleenkään näytä "aidolta", sori vaan. En ymmärrä, miksi piti luoda synteettinen, ruma (siis epäsopivan silkoisen ruma) kuva samaan aikaan, kun näyttelijä silti liikuttaa hahmoa. Mikä vika näyttelijässä olisi ollut? Liian uskottava? Elokuvassa ei muuten olisi ollut tarpeeksi tietokonetehosteita? Eh?
Tämä koskee myös kuvankäsittelyä, tiedättehän ne Cosmopolitanin kannet, joissa julkkismuijan tunnistus onnistuu ainoastaan kanteen kirjoitetusta nimestä? Kaikki ihmisen tunnistettavimmat piirteet on häivytetty, muokattu muovimaiseen barbimuottiin jolloin on mahdotonta tunnistaa onko kuvassa Madonna vai Beyonce. Vai ehkä se onkin Winston Churchill 2000-luvun filtterien läpi?
Airbrush hell, sieluton siloinen helvetti tietokoneen ruudulla. Annapa, kun demonstroin. Elä turhaan valita että hyvähän minun on valittaa huonosta cgista kun omat työt on niin paskoja, muista, että aloitin digitaalisen piirtämisen vasta viikko sitten (tästä ennakkoluuloisesta inhostani huolimatta)
Eli, olen ihastunut sarjaan Viikingit. Piirretääs siis Ragnar Longbrok. Normaalisti valitsisin jonkun rosoisen median, esim. iso hiili, söpöily ei sovi näille viikkareille, mutta tehdäänpäs tietokonetaidetta kun se on nyt aloitettu.
 |
| 1. kerros harjasiveltimellä. Keskeneräinen, mutta ottaisin silti saman tein seinälleni. Jotain kiehtovaa ja rajua, rösöistä, vaikka tuo digitaalinen silous paistaakin pahasti läpi. |
 |
| piruuttani vähän airbrushasin. Tunne katosi jo, pari tuntia lisää työskentelyä, niin johan madame Tussaud jo huutelee vahanukkensa perään. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti